tiistai 24. joulukuuta 2013

Tallinna♥

Anteeksi postailemattomuuteni taas vähään aikaan mutta en ehtinyt ennen reissua kirjottelemaan ku oli sellasta häslinkiä kokoajan. Nytpä sitten onki luvassa iiiiso Tallinnapostaus ja myöhemmin erikseen vielä reissun ostoksia! ;)
Torstaina siis lähdettiin heti kahdeksalta aamulla ajamaan kohti Helsinkiä. Matka meni jotenki tosi nopeesti sinne suuntaan ja päästiin laivaan joskus viiden jälkeen. Laivassa oli aika kova meno koska siellä oli joku seiskan bileristeily-.- Ite en ollu kyllä oikeen juhlatuulella, sillä halusin olla skarppina shoppailemassa seuraavana päivänä. Istuskeltiin jossain baarissa ja nähtiin muutamia "julkkiksia"( jotain bb-tyyppejä) ja pelailtiin pelikoneita. Sain nukuttua yöllä about tunnin ajan ihan kunnon unta, ku jotenki se sänky vaan oli niin kova ettei uni tullu ja ihmiset huusi ja örisi käytävillä vähän väliä. 




Perjantaina aamulla päästiin sitte laivasta pois ja etittiin varmaan tunnin ajan meijän hotellia kunnes huomattiin kävelevämme aivan väärään suuntaan. Voin sanoa että melkeen itku tuli ku olin niin väsyny ja muutenki oli hermo niin kireellä ja kaiken ihanan lisäksi siellä sato kaatamalla jotain hiton räntää.
Löyettiin kuitenki meijän hotelli jossa hetkinen huilattiin ja käytiin syömässä aamupala.  Hetken loikoilun jälkeen Maken kans otettiin bussi ja lähettiin Rocca Al Mareen ku äiti ja iskä lähti kahestaan shoppaileen johonki muualle. Viihdyttiin tuolla ostoskeskuksessa varmaan neljä tuntia ja välillä käytiin kahvilla ja syömässä maailman parasta Intialaista ruokaa! Voi jumatsuikka se ruoka oli niin hyvää ja en voi vieläkään uskoa että se annos makso 4,50€! Oispa Suomessaki samanlainen hintataso ravintoloissa...
Käytiin vielä Kristiine kauppakeskuksessa josta ei löyetty mitään :( Vähäksi aikaa mentiin taas hotellille josta taas jatkettiin matkaa Norde Centrumiin josta haettiin vähän juominkeja kotia tuomisiksi.
Käytiin vielä porukalla syömässä siinä hotellin vieressä olevassa ravintola Lautasessa jossa on pakko käydä ihan joka kerta ku Tallinnassa vierailee! Siellä on vaan niin parasta ruokaa ja ihana tunnelma♥ 
Loppuilta meniki hotellihuoneessa loikoillen ja simahdin samantien kun pääsin sänkyyn.









Lauantaina herättiin jo aikaisin aamupalalle että ehitään vielä käyä tekemässä viimeset ostokset viereisissä kaupoissa! Käytiin Sadamarketissa missä myydään kaikkea ns. feikkikamaa ja ostin sieltä muutaman kivan jutskan. Viimenen reissu vielä viinakauppaan ja sitten lähettiin kohti terminaalia koska laiva lähti jo klo 12.30! Ihan tyhmää ku se lähti jo nuin aikasin koska viimeksi laiva lähti vasta joskus neljän aikoihin. Tuo yks kokonainen päivä ei todellakaan riitä mihinkään. Harmittaa koska ei ees ehditty käyä siellä missä ois ollu Bershka, stradivarius ja pull&bear :( Vanhan kaupungin joulutoriki jäi näkemättä koska ei vaan yksinkertasesti ehditty!
Laivamatka meni ihan saakelin hitaasti ja laivalla oli kyllä sillonki aika bilemeininki(olihan sentään lauantai). 
Ku vihdoin saavuttiin Helsinkiin niin ajeltiin satamasta Omppuhotellille ja asetuttiin sinne. Maken kanssa käytiin vähä tallaileen Helsingin katuja ja haettiin pitsaa hotellihuoneeseen. Ilta meni muutamat juodessa ja jotain kids rock konserttia telkusta katellessa. 








Sunnuntaina heräiltyämme lähettiin ajelemaan kohti Oulua. Saatiin vielä joku kuningasidea ajaa Tuurin kautta että käydään siellä vielä tuhlaileen kyläkauppaan viimeset rahat. Ensinnäki se matka jo Tuuriin tuntu ikuisuudelta eikä siellä ees jaksanu olla kauaa ku oltiin niin väsyneitä. Loppumatka oliki yhtä tuskaa ja koko Helsinki-Oulu välillä meillä meni aikaa n. 12 tuntia!!???! Voitte vaan kuvitella kuinka helpotus oli päästä kotia omaan sänkyyn vaakatasoon. Nukahdin vissiin samantien ku sain pään tyynyyn ja Pepin kainaloon





Kaikenkaikkiaan ihan mukava reissu oli mutta seuraavan kerran ku lähen sinne suuntaan ni täytyy kyllä mennä vähän pitemmäksi aikaa. Ja pidän myös huolen siitä että en mee semmosella laivalla jossa on joku bileristeily tms meneillään sillon :D

Nyt mää suuntaan nukkumaan että jaksan aamulla töihin kasiksi ja sitten viettämään joulua. Tää onki ensimmäinen kerta ikinä ku joudun olemaan jouluna töissä. Onneksi pääsen jo kaheltatoista pois ja ehin vielä mussuttaan riisipuurot "aamupalaksi". Palailen joulun jälkeen sitten ostospostauksen parissa ja varmaan myös vähän jotain jouluaaton kuulumisiakin tulossa ;)

Kello menikin jo yli kahdentoista joten voin toivottaa jo tässä vaiheessa kaikille oikeen mukavaa ja rauhallista joulua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti