tiistai 29. elokuuta 2017

MAAILMAN SÖPÖIN VAUVAKIRJA

vauvakirja

Sain joku aika sitten Raskauskeiju-nimiseltä yritykseltä Instagramissa viestiä että haluaisinko tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Suostuin samalla nanosekunnilla kun sain kuulla että minulle halutaan lähettää uusi Suloinen tarina sinusta-vauvakirja. Olin juuri muutamaa päivää aikasemmin ihastellu tuota kirjaa yhdessä instakuvassa ja aattelin et toi on pakko saada.

He lähettivät mulle tämän ihanan vauvakirjan joka tuli ihan super söpössä paketissa! Niin suloinen laatikko, jossa oli kultainen teksti. Laatikosta paljastui silkkipaperiin kääritty kirja jossa oli ympärillä myös kaunis satiininauha. Ajattelin heti että miten ihana lahjaidea tuo oiskaan esimerkiksi babyshowereihin tai ristiäisiin.

Vauvakirjassa on 196 sivua aina odotusajasta kahteen ikävuoteen asti. Erityisesti tykkään kirjan neutraaleista sävyistä, sillä se sopii niin pojalle kuin tytölle. Tekis mieli vaan kokoajan täytellä tuonne kaikkia ja musta on tosi ihana että kirjan alussa on paljon sivuja mihin voi jakaa muistoja myös odotusajasta.

En malta oottaa että pääsen täyttelemään tuota vauvan syntymän jälkeen. Synnytyskertomusta, kotiinpääsyä, ensimmäistä hymyilyä, ensimmäistä mummolareissua yms. Kirjassa on kyllä kaikkea mahdollista mitä voi vaan kuvitella! Ihana sitten antaa tämä hänelle kun lapsi kasvaa isoksi.


Sain myös extrana valita raskauskeijun mallistosta itelle imetyskorun. Mikä se semmonen on? Empä ollu ite aikasemmin kuullukkaan. Imetyskorun ideana on siis olla äidin kaulassa imetyksen aikana ja näin ollen vauva voi räpellellä korua käsillään. Näin pikkunen ei nipistele äitiä tai vedä hiuksista kun hän keskittyy näpertämään korun silikonisia palleroita. Vauvan hampaiden kasvaessa koru on myös oiva apu ienten kutinaan, sillä pallerot ovat bpa-vapaata kestävää silikonia ja näin ollen turvallisia pikkuselle. Valkkasin tällasen melko neutraalisävyisen korun ja tykkään kyllä ihan älyttömästi. 




Jaksatteko te lukea näitä mun vauvahöpinöitä? Lupaan että yritän välillä postailla myös muistakin aiheista :D Tulossa on ainakin pian yksi vähän syvällisempi postaus, sekin toki liittyy raskauteen mutta no.. kuulette sitte lisää. 
Pian vaihtuu syyskuuksi ja saadaan (ainaki toivottavasti) taas ihana ruska niin pääsee ottamaan syksykuvia tonne ulos. En malta odottaa. 
Niinku oon maininnukki täällä sata kertaa niin kyllä syksy on vaan mun lemppari vuodenaika





maanantai 14. elokuuta 2017

MINUN PÄIVÄNI; 8.8.2017

7:30 Herätyskello soi, torkutan pari kertaa.

8:00 Noustaan molemmat ylös, keitellään kahvit ja teen itelle pari leipää.

9:00 Make on lähteny jo töihin ja minä suuntaan suihkuun. Iho tuntuu tunkkaiselta joten laitan vielä suihkun jälkeen Maybeautyn kasvonaamion. Ah, miten ihanasti taas mustapäät irtosi! ( Käykäähän tilaamassa näitä itellekki, nyt saatte -30% alennuksen naamioista sivulta koodilla nina30 tai suoraan tästä)


10:00 Lepään hetkisen sängyllä, selailen puhelinta ja oottelen että hiukset kuivuu. Meikkaan nopsaa pikaisen arkimeikin; cc-voidetta, puuteri, kulmat, ripsaria ja vähän korostusväriä poskipäihin.

10:45 Meikki valmis. Pakko föönata hiukset koska ne on ihan märät vielä. Suoristan myös hiukset koska ne on ihan laineilla.

11:30 Tänään ei jaksa panostaa joten laitan vaan rennot vaatteet päälle. Raitapaita, kollarit ja päälle vielä nahkatakki.




12:00 Lähen kohti leipomoa, josta ostan kassillisen leipää hintaan 4€! En voi uskoa miten halpaa on ostaa suoraan leipomosta.

12:30  Suuntaan käymään äitin luona. Keitellään kaffet, syyään pullat ja höpötellään niitä näitä.



14:00 Ihan hirvee nälkä joten lähen Prisman kautta kotiin. Päätän kokkailla tacosipseillä kuorrutettua kanaa, uusia pottuja ja höyrytettyä parsakaalta. Niin hyvää!

15:30 Makaan vaan sohvalla ruokaähkyssä ja katon yhen leffan loppuun. 



17:10 Make tulee kotiin ja lähetäänki melkeen heti käymään Ideaparkissa. Mä en löydä sieltä mitään. Ajetaan vielä ruokakaupan kautta kotiin. Ostin toisen laatikollisen mansikoita joten on illaksi tekemistä ku Make lähtee frisbeegolffaamaan.

19:00 Perkailen mansikoita. Urakan jälkeen pesen meikit, lösähdän sohvalle ja katon yhen leffan joka osoittautuu ihan surkeaksi. 

21:00 Meen hetkeksi sänkyyn täyttelemään vauvakirjaa.



22:00 Tajuan  että oon syöny ajat sitte joten teen pari ruisleipää. Make tulee kotia ja mennään pötköttelemään sänkyyn yhdessä. Perus somehetket ennen nukkumaanmenoa.

23:06 Luomet tuntuu niin raskailta että pakko alkaa nukkumaan. 

torstai 3. elokuuta 2017

RAITAMEKOSSA JA KIMONOSSA

Helloo. Jaanpas tännekki pitkästäaikaa asukuvia, josta näittekin jo sneanpeekkiä edellisessä postauksessa. Näidenki kuvien kanssa kävi niin että ensin en jostain syystä tykänny näistä, mutta nyt ku myöhemmin näitä kattelin niin näähän onki ihan kivoja.. Näissä on jotenki sellasta kesäillan tunnelmaa. 
Tajusinki muuten että tämä koko asu on itseasiassa kirpparilta, no lukuunottamatta tuota hattua. Mutta oon kyllä löytäny viime kuukausina ihan hulluna kirpparilta kaikkea ihanaa. Pitäis varmaan tehä joku ostospostaus niistä, vai mitä sanotte? Tuo kimono on kyllä yks lempparilöytö ikinä ja onki tullu pidettyä sitä nyt kesällä aika paljonki.

striperdess
stripedress2


MEKKO-KIRPPIS(SEPPÄLÄ) / KIMONO-KIRPPIS(VEROMODA) 
BALLERINAT-KIRPPIS(DINSKO)


kesämekko

Huomenna muuten lähtee tuo järkyttävä tukka, joten seuraavissa asukuvissa tuutte näkemään varmaan sitten uuden hiuslookin;) Ainakin väri muuttuu ja saattaapa lähteä muutamia senttejäki pois tästä reuhkasta. Aaaaah en malta odottaa!